Lapsuudessani 1990-luvun alussa vietimme monet kesät veneillen Itämeren saaristoissa. Vesi oli kirkasta, savukampeloita saatavilla joka satamasta ja kesät loputtoman aurinkoisia, kuten lapsuudessa aina. Vietän edelleen joka kesä muutaman viikon saaristossa ja vuosi vuodelta huoleni Itämeren rehevöitymisestä ja ympäristön monimuotoisuuden vähenemisestä on kasvanut. Olen satunnaisesti tukenut montaa itämerikampanjaa, mutta pari vuotta sitten rupesin miettimään miten voisin aktiivisemmin vaikuttaa Itämeren tilaan ja miten saisin mahdollisimman monen muun nuoren aikuisen mukaan.

Lähdin kuitenkin Makedoniaan YK:lle töihin, kokeakseni minkälaista on olla tämän kehitysavun ja diplomatian jättiläisessä töissä. Kokemus oli hieno ja kahden vuoden aikana ehdin olla mukana monessa kunnianhimoisessa hankkeessa. Kuitenkin suuressa byrokratiassa toimiminen vakuutti minut siitä, että uusia vaikuttamisen muotoja tarvitaan.

Perinteiset lähestymistavat ja top-down ratkaisut eivät yksinään aja yhteiskunnallista muutosta, vaan tarvitaan osallistavia ratkaisuja, jotka kannustavat ihmisiä muutokseen omassa arjessaan. Ajatukseni palasivat Itämereen – halu vaikuttaa omassa elinympäristössäni oli kasvanut ja tuntui että ympäristötyön tekeminen Suomessa olisi mielekästä - ja päätin että nyt on oikea aika tehdä pohdinnoistani totta. DROPP on tämän päätöksen tulos.

DROPPin ideana on tuoda Itämeren suojelu ihmisten arkeen, jotta osallistuminen ei kaatuisi vaivalloiselta tuntuvan lahjoituslomakkeen täyttämiseen tai ajanpuutteeseen. DROPP tarjoaa asiakkailleen lähdeveden joka on samalla itämeriystävällinen valinta. Tuotteen ympäristövaikutukset on minimoitu ja yritys lahjoittaa kaiken voittonsa Baltic Sea Action Groupin tekemään Itämeri-työhön. BSAG toimii Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi, vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien minimoimiseksi ja edistääkseen turvallistaja puhdasta meriliikennettä. Kuten minäkin, BSAG uskoo, että Itämeren pelastamiseen tarvitaan yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kesken.

Pullotettua vettä myydään Suomessa noin 100 miljoonaa litraa vuodessa. DROPP haluaa antaa kuluttajille mahdollisuuden tukea brändiä, joka omistajien voitonmaksun sijaan ohjaa tuottonsa ympäristön suojeluun. Toivon, että vuonna 2017 joka 10. Suomessa myyty lähde- ja kivennäisvesi olisi DROPP vettä – tämä mahdollistaisi todella merkittävän lahjoituksen Itämerelle ja kannustaisi toivottavasti myös suurempia yrityksiä harkitsemaan omaa yhteiskunnallista rooliaan.

DROPP aloittaa toimintansa huhtikuussa 2014 ja toivon, että kuluttajat tarttuvat joukolla DROPPin tarjoamaan vaihtoehtoon. Jotta Itämeren vesi olisi kirkasta myös vuonna 2090.

nimmari2.png
 
 
Amanda.png

AMANDA SUNDELL
KAPTEENI

Amanda on valtiotieteilijä, joka rakastaa Itämerta. Hän on DROPPin primus motor, joka vie yritystä eteenpäin ja etsii käsiinsä jatkuvasti uusia Itämeren ystäviä, jotka osaamisellaan tukevat yrityksen menestystä. Hän uskoo vahvasti siihen, että jokainen meistä voi teoillaan edistää kestävää kehitystä, on vain uskottava omien tekojen voimaan!

Ennen DROPPin perustamista Amanda vietti kuusi vuotta ulkomailla, ensin opintojen parissa Lontoossa ja sen jälkeen Brysselissä ja Balkanilla, jossa hän toimi YK:n erikoisedustajan avustajana Makedoniassa. Amanda on valmistunut Helsingin Yliopistosta valtiotieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi London School of Economics:ista.

Amandan intohimot – ulkoilu, kestät elämäntavat ja ruoka – yhdistyvät kun hän kesällä maalla jättää kännykän takin taskuun, kerää mustikoita ja sieniä viikon ajan ja nauttii Itämeren saariston rauhasta. 

 
Sofia
 

SOFIA TUOVINEN
MATRUUSI

Sofia kehittää DROPP-brändiä ja pitää huolen siitä, että visuaalinen ilme on tätä päivää. Hän on ostoprosessin ammattilainen, joka innostuu hyvistä tuotteista, visuaalisesti vetoavista brändeistä ja uusien yritysten kasvun edistämisestä. Sofia on asunut seitsemän vuotta Lontoossa ja välissä viettänyt aikaa myös New Yorkissa, jossa hän opiskeli Fashion Institute of Technologyssa. Sofia toimi useamman vuoden Ralph Laurenin miestenvaatteiden sisäänostajana ja palattuaan Suomeen hän on jatkanut uraansa suomalaisten muotibrändien parissa.

Sofian vapaa-aika kuluu etenkin matkustamiseen - useimmiten kohteena on Amerikka, jonka kirjava estetiikka ja kulttuuri on jatkuva inspiraation lähde.  

 

GASTIT

DROPP työllistää täysipäiväisesti vain perustajansa, Amandan. Moni muu Itämeren ystävä on kuitenkin omalla osaamisellaan auttanut DROPP -hanketta alusta asti. Robin Falck on suunnitellut logomme, Janne Gröning ja Robin Albrecht ovat antaneet valokuviaan käyttöön ja WTF Helsinki on auttanut DROPPia löytämään oman äänensä. Lisäksi sekä ystävät että perhe ovat toimineet neuvonantajina matkan varrella. Jos sinulla on tietyn alan osaamista ja innostut Itämeren suojelusta, ota yhteyttä. Ehkä saan sinut gastiksi muiden joukkoon!